sunnuntaina, syyskuuta 28, 2008

Porkkana on parempi kuin keppi. Porkkana mafia on näyttänyt, että kuluttaja voi vaikuttaa valinnoillaan. http://porkkanamafia.wordpress.com/ Asia on minusta kannatettavan hyvä.
Mietin kuitenkin vielä, onko hyvä ryhmittäytyä kuluttamaan:
- jolloin ostajat voivat ohjata markkinoita omilla valinnoillaan : )
- onko kuluttamiselle todellista vaihtoehtoa, kysyntä kuitenkin lisää tarjontaa : (
- paljonko ihmisiä tarvitaan, että voisi saada tukkuliikkeen pikkumyymälään todellisen vaikutusmahdollisuuden ympäristön hyväksi ? Ehkäpä sitä voisi kokeilla.

Ilmastotalkoiden sivuilla on älyttömyystesti, jossa voi testata poisheitetyistä elintarvikkeista johtuvaa ympäristökuormaa. Testi on minusta aika hankala. Jos ei ole aikaa huolehtia, että ruoka ei pilaannu jääkaapissa- tuskin on intoa lähteä niitä punnitsemaankaan ; ) Erityistä vaikeutta minusta aiheuttaa sen arvioiminen, mikä kenellekin on jo jätettä:
- Onko kalanpää suoraa jätettä vai saisiko siitä vielä hyvän kalaliemen keittoon ?
- Kuoriiko perunat raakana, kypsänä vai syökö kuorineen ?
- Kuinka tarkkaan kananperkeet kaluaa, onko broilerin kuoret herkkua vai jätettä ?
- Montako kuppia voi keittää yhdestä tepussista ?
- Käyttääkö leivänmuruset vielä korppujauhoina lihapulliin ?
- Tuleeko hillo- ja hunajapurkkien huuhteluvedestä vielä maistuva juoma ?
- Entä ketsuppipulloon tms. jäävästä lopusta vielä makua kastikkeeseen ? jne.
Pula-ajan tai penninvenyttäjän keittokirjoista löytyisi varmasti lisää vastaavia kysymyksiä.

Jos testi ei saa minulta erityisiä kehuja, niin vinkki ja fakta osa "ruoka & ilmastonmuutos" kohdassa ovat kiinnostavia. http://www.alyttomyystesti.fi/

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Vastaan kysymyksiisi blogissa http://ppp-palokka.blogspot.com/

Pisarat kirjoitti...

Kiitos vastauksista. Minä uskon pisarateoriaan ; )