Viikko 17/ 09 Keräilijä LOVE minimalisti

Maa on laman kourissa. Kunnissa mietitään säästökohteita ja nuukuusviikko huipentuu.
Enää ei tunnu niin tarpeelliselta kirjoittaa rajaamisesta, koska sen aika tuntuu olevan muutenkin. Nyt ei enää suurin ja kuluttavin maasturi olekaan ihailtava eikä tilavin mahdollinen asunto haluttavin. Itsestäni tuntuu vielä enenevästi tarpeelliselta minimoida, vaikka HS:n gallupissa ihmisten vähentynyt huoli ilmastonmutoksesta vähentää myös heidän arkitekojaan.

Mitä kaikkea perheessäni onkaan useammassa sukupolvessa kerätty ja säästetty. Koululaisena olen kerännyt lukujärjestyksiä, pyyhekumeja, kyniä, kiiltokuvia, tarroja, postimerkkejä. Minulle on kertynt myös liki sadan yksilön matkamuistonukkekokoelma, paljon posliinia ja keramiikkaesineitä sekä saksalaisten ystävieni avustuksella mieletön määrä tuopinalusia.Tässä mainittuna nyt jotain (joista osan olen laittanut eteenpäin seuraavalle keräilijälle. Omista, perityistä ja lasteni valokuvista-albumeista, piirrustuksista ja askarteluista puhumattakaan. Lasten keräilykohteisiin vaikuttaa varmasti omat arvovalintani mm. luonnonmateriaaleja, kaktuksia ja muita kasveja. Kuvassa "vaatimattomasti" näillä leveysasteilla hedelmiä kantava mandariinipuu koulupöydällä.

Opettelen rajaamista, lapsille on kapioksi säästettynä kahvi- ja ruokailuastaiastot. Toivoisinpa, että heillä olisi vielä aika, jolloin he nostavat keräilyposliinia pöytään kuin kuninkaalliset. Tärkeintä kuitenkin on, että heidän juurensa eivät ole sidottuna tavaraan, että osaisimme useassa sukupolvessa välittää heille enemmän. Sen että yksikin kuppi voi riittää. Kumppanini suunnilleen kirpputorilta hankittu, tyylikäs ja harkittu omaisuus mahtuu kaikki polkupyörän satulalaukkuihin sekä reppuun. Jos mietin kriteerejä säästettävälle tavaralle nykyisin, se on ehkä jotain henkiinjäämistavaraa: makuupussit, priimuskeitin... sellaiselle voi pahimmassa tapauksessa tulla käyttöä.

Ajatukseni tähän kirjoitukseeni hain taas viimevuoden kirjoituksista. Siellä kirjoitin mielestäni ansiokkaasti roskien lajittelusta (23.4). Painopisteeni on todella siirtynyt lajittelusta välttämiseen. Helppoa se ei edelleenkään ole. Ruokaa on ostettava hengissäpysymiseksi joskus lähikaupasta siten, kuin se siellä on tarjolla- vaikka muovipakattuna ja ties mistä rahdattuna : (

Toimintapyrkimyksistä on tullut minulle pysyviä. Jaksan vielä innostua sähköpostikirjeenvaihtoon puhelinluetteloyrittäjien kanssa, joiden molempien kolme katalooginippua ängettiin kieltotarrasta huolimatta laatikkooni. Vaadin luonnolle korvausta turhaa jaetuista luetteloista. Toisesta luettelofirmasta jopa soitettiin ja kiitettiin palautteesta- ovat tietysti puun ja kuoren välissä:
-kahden yrittäjän keskinäinen kilpailu.
-mainostusarvon lisääntyminen, mitä enemmän luetteloita saadaan käyttöön
-tässä linkissä perustelut, miksi luetteloita voisi pitää ympäristöystävällisinä
-tosin ei heidänkään etunsa ole turhaa painetut luettelot, jotka menevät suoraa paperinkeräykseen

Välillä tätyy oikein haastaa itseään ympäristötekoihin kysymyksillä.
Olen etsinyt linkkejä, joilla vielä voisin yrittää parantaa:

Voisinko huolehtia vielä paremmin lajittelusta ja että jätteet tosiaan tulisivat ensisijaisesti vältetyksi ja sitten varmasti uudelleen käytettäviksi ?

Mistä vielä löytyisi sähkönsäästökohteita ? Entä tapa, jolla sitä meille voisi paremmin tuottaa ?

Pystynkö todella muuttamaan perheeni ruokatottumuksia ?

Pyöräilen ja yritän elää kuten saarnaan, voisinko jotain vielä enemmän. Pasi Toiviaisen blogi on tauolla, koska hän on ehdolla EU vaaleissa. Siellä hän saisi enemmän aikaiseksi kuin oikoessaan blogissaan ilmastoänkyröitä (=niitä, joiden mielestä mitään ilmastonmuutosta ei ole tai se on suorastaan hyväksi Suomelle). Ulkopuolisena minusta vaikuttaa, että änkyröille Pasin kommentoiminen on mukava harrastus. Pääsisipä hän vääntämään kättä siellä, jossa se paremmin toivottavasti kannattaisi.