Ollaan taas viikon viimeisessä huipennuksessa- perjantaissa. Lapset ovat kävelleet 6km ja 4km Unicef-kävelyssä Tansaanian lapsille varoja ja saaneet itsekin liikuntaa ja toivottavasti hyvää mieltä.

Tänään on taas ollut oman rajaamisen opettelun päivä. Kyllä minä todella paljon toivoisin, että kunnallisvaaliehdokkaista perheen äitejä pääsisi vaikuttamaan. Täällä ruohonjuuritasolla sitä totisesti tuntee nahoissaan kunnallisesti päätetyt asiat. Toisaalta ihmettelen ja toivon, että ehdolla olevat äidit jaksavat luotsata omat perheensä myös. Ja se -täytyy sanoa- on todellista työtä ilman eläke- tms. etuuksia. Lapset tuottavat ahkerille äideille runsaasti askaretta. Työpäivän jälkeen: Pyöränkumin paikkausta, lähikaupassa ja kirpputorilla käyntiä, pullan leipomista, lapsi synttäreille ja kohta nouto pyörällä kylän toisesta laidasta. Olen toki saanut myös lukea lehden ja syödä hyvin...

Pakko myös myöntää, ettei moinen touhukkuus ole minusta mitenkään erityisen tavoiteltavaa, pulla tuoksuu meillä tosi harvoin...

Kaikessa edellämainitussa mielessäni on alitajuisesti ja selkäytimessä perusteluna myös ilmastoasiat:
- Pyörän korjaus auttaa, että lapsi pääsee futistreeneihin.
- Kirpputorille vein kaksi laatikollista pikkutavaroita ja ostin hyviä kaulahuiveja koko perheelle
- Synttärikivaa en osaa kyllä nyt ympäristön kannalta perustella, mutta tärkeää se on...
- Pullan leipominen on todellista ekstraa, mutta niille jotka eivt pässeet juhlimaan, niin oli kiva keksiä mukavaa puuhaa.
- Kaupassa katson, mitä ostan ja kuljetan hedelmät harsopuuseilla ja ostokset kangaskasseilla.
- Hesarissakin olisi ollut juttua, mutta nyt tuli ainakin arjentuoksuinen kirjoitelma tälle päivälle.