perjantaina, tammikuuta 25, 2008

Tänään Metrolehdessä oli pikkuartikkeli Al Coreen vedoten, että napajäätiköt ovat sulamassa viiden vuoden sisällä. Sitten pohditaan, mitä voisi ehkä tehdä ja ne, jotka eivät jaksa asiaa ajatella "elävät kuin viimeistä päivä". Katsotaan nyt...

Sitten pohdin, millainen vaikutus on ihmisten tulotasolla suhteessa kulutukseen ja ympäristön suojeluun. Omilla tuloillani on tavallaan luonnollistakin elää ekologisemmin. Minulla ei olisi varaa yksityisautoiluun, useisiin ulkomaanmatkoihin, kerskakulutukseen....

Entä jos tulotaso on sellainen, että palkkakuitin eka numero on kolme tai neljä ja ylöspäin ?
Silloin on jo hankittava ihan oman ekonomisen aseman johdosta autot kaikille perheen aikuisille ja muutenkin osallistuttava kulutusjuhlaan. En tarkoita, että enemmän ansaitevat olisivat pinnallisempia tms. mutta johonkin sitä välttämättömyyshankintojen jälkeen tulot on laitettava. Jos on kesämökki, sitä mieluusti varustetaan mm. sähköillä, sinne on mentävä autolla ja rantasauna lämmitetään puulla, joka myös rasittaa pienhiukkaspäästöinä...
Raskaan, vastuullisen työn jälkeen vapaa-aika on otettava erityisen rentouttavasti ja matkattava ympäriinsä. Maailman avartaminen on upea juttu, mutta ympäristön kannalta se ei ole kestävää, eikä sitä voida suoraa hyvittää.

Lopuksi HS:n nyt liitteestä Kimmo Syvärin idea, jota ovat koko perheen voimin muutaman kuukauden kokeilleet. Heillä ei käytetä vessapaperia.
Tuohon en heti kyllä ryhdy, meneehän siinä puhdasta juomavettäkin ...
Mutta talouspaperia meillä saa käyttää vain rasvaisiin sotkuihin tai maitolasin kaatumisen ensiapuun, muute lapsetkin jo ymmärtävät hakea pikkupyyhkeitä. Ja nenäliinoina käytämme kangasversioita. Niitä on aimo tukku perittynä, vain oikein tosiräkätautiin käytämme kertis nenäliinoja. Toivottavasti niitä ei nyt tarvita ja pysytään terveinä ; )

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

>Lopuksi HS:n nyt liitteestä Kimmo Syvärin idea, jota ovat koko perheen voimin muutaman kuukauden kokeilleet. Heillä ei käytetä vessapaperia.

Ilmaisjakelulehdet voisi painaa suoraan pehmeälle WC-paperille.