Ainakin Metro-lehden tekstarikeskusteluissa aihe käy kuumana: Syntyvyyden säännöstely nostaa nopeasti mielipiteet mm. oman elämäntilanteen mukaisesti tunteella pintaan.
Itselläni on nuo ihanat naperot, joita olen kovasti halunnutkin ja joiden olemassaolo on monellekin varmasti merkittävää. http://www.mtv3.fi/helmi/ihmissuhteet/artikkeli.shtml/522903?ihmissuhteet-perhe-vauva En siis voi, enkä halua lähteä tuomitsemaan lapsia haluavia aikuisia. Varovasti voin ainoana lapsena käydä keskusteluun lapsien lukumäärän tarpeellisuudesta. Tosiasia on varmasti, että jälkikasvun vuoksi satsaamme tulevaisuuteen. Toivottavsti he voivat vielä olla mukana pelastamassa maapalloa elinkelpoiseksi, josko siihen tosiaan hurjistuneita luonnonvoimia vastaan meidänkään lapsemme pystyvät.
Kiinassa lapsilukua on säädelty siten, että kahdelle aikuiselle syntyisi yksi lapsi. Määräys on merkittävä, varsinkin kun se ei huomioi molempia sukupuolia tasavertaisesti.
Kehitysmaiden AIDS- lukuja, nälänhätää ja muita pakolaisuutta aiheuttavia seikkoja yritetään vähentää mm. avustustoimin. Siellä monelle kulttuurille ehkäisy on mahdoton ajatus. Itsekin mietin, että naisia olisi parasta lähteä tukemaan, jotta lapsitehtailu loppuisi ja myös tyttölapset saisivat lukutaidon yms. http://www.kepa.fi/uutiset/4069/
Uskonnollisista ksymyksistä puhumattakaan...
Kondomi on hyvä ja halpa väline huolehtimaan aikuisten terveysasioista, mutta ennenkaikkea ehkäisee ei toivottuja raskauksia. Sitten, kunhan mm. em. asiat on selvitetty....
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti