perjantaina, lokakuuta 31, 2008

Tietokone oli hetken taas kaaduksissa, mutta toimii taas. Syksy sitävastoin tulee todella selvin merkein. Sadetta on viime päivinä riittänyt ja runsaiden sateiden vuoksi uudenmaan ympäristökeskuksen mukaan puhdistamatonta jätevettä on päässyt Vantaanjokeen. Heli Saavalainen HS:ssa esittelee EU:n tavoitetta, jonka mukaan vesien hyvä tila saavutettaisiin 2015. "Vantaanjoen toipuminen edellyttäisi 386 miljoonan euron hoitotoimia"

Vesistöjen hoito tuntuu pieneltä asialta koko ilmastonmuutoksen ympärillä käytävään keskusteluun verrattuna. Itse pelkään pahinta ja haluan lastenikin tähden tehdä sen, mitä pikkuäitinä voin. Siksi odotan kiinnostuksella 3.11 avattava "kysy asiantuntijoilta" ilmastonmuutoskeskustelua http://blogit.hs.fi/kysyilmastosta/?p=3#comments. Jo nyt siellä käydään kovasti kommenttitasoista keskustelua, joka alkaa siitä, että raatiin on saatava riittävästi muutosta epäileviä skeptikkoja. Apua sentään- ok, tokikin keskustelua on käytävä myös riittävän monesta näkökulmasta. Jos otetaan kuitenkin varman päälle, niin kaikista epäilyistä huolimatta pienetkin viherpiiperrysteot on otettava käyttöön, ne eivät oikeasti maksa juurikaan enempää edes vaivaa.

Tänään HS:ssa Johanna Mannilan artikkelissa otsikkona on "Ilmakehän metaanipitoisuus kohosi yllättäen viime vuonna" Linkeissä pari selitystä metaanista http://fi.wikipedia.org/wiki/Metaani ja http://www.ilmasto.org/ilmastonmuutos/perusteet/kasvihuonekaasut/metaani.html. HS:n artikkelin mukaan edelleen " Tutkijat eivät ymmärrä metaanin kiertokulkua riittävästi". Puolueeton ja taidokas tutkimustyö on tietysti erittäin tärkeää - ymmärrän. Ennenkuin lähdetään hutkimaan on syytä tutkia ; )

Ei kommentteja: