lauantaina, helmikuuta 23, 2008

Sattumalta Helsingin energia oli jakanut juuri minua askarruttavaa infoa. Kun olen yrittänyt selvittää omaa sähkönkulutusta, on kaukolämmöllä tuotettu lämmitysenergia pysynyt mysteerinä. Upeaa palvelua. Nyt lähden sitä tässä pureskelemaan:

Ensinäkin huomaan, että taloyhtiömme rakennustilavuus on 1380 m3
Kiinteisön km. ominaiskulutus on 57 kWh/m3/vuosi.
Lämmitystarveluvun avulla saadaan eri vuodet vertailukelpoisiksi. Normaalivuoden lämmitystarveluku 3989 (vuosien 1971-2000 keskiarvo). Vuonna 2007 lämmitysenergian tarve oli n 8% pienempi. Taloyhtiömme myötäilee keskivertokulutusta.

Lisäksi kaukolämpöraportista huomaan, että laskutuksessa huomioidaan energiamaksut (keskihinta 31€/MWh) sekä sen hinnasta n. puolen arvosta vesivirtamaksua (yhteensä keskihinta 44€/MWh).

Raportin lisäksi kuoressa oli ympäritöopas, tässä otteita:
-Kaukolämpö ja yhteistuotanto on mahdollista kun asutusta on tarpeeksi tiivillä alueella.
-Yhteistuotanto = sähkön ja lämmön yhtäaikaista tuotantoa siten, että sähköntuotannossa syntyvää lämpöä hyödynnetään kaukolämpönä sen sijaan, että syntyvä lämpö ajettaisiin lauhteena mereen.
-Polttoainetta kuluu 40% vähemmän.
-Yhteistuotannon lisäksi pyritään biopolttoaineiden lisäämiseen.
- Maakaasu on nyt pääasiallinen polttoaine, jolla on muita fossiilisia pienemmät hiilidioksiidin ominaispäästöt. Maakaasun palaessa ei synny lainkaan rikkidioksiidia, pienhiukkasia eikä tuhkaa.
-Keskitetty lämmöntuotanto on parantanut kaupunki-ilmanlaatua syrjäyttämällä kaupunkikuvasta yli 13000 kiinteistökohtaista savupiippua.
- Varmistaakseen lämmöntuotannon kaikissa tilanteissa varalla on kivihiiltä
-vuonna 2006 Katri Valan lämpö- ja jäähdytyslaitos otettiin kyttöön. Sen energia tulee puhdistetusta jäte- ja merivedestä. http://www.helsinginenergia.fi/tuotanto/katrivala.html

Kts. ympäristöteos Salmisaaressa http://www.pixelache.ac/vihreapilvi/

Arvatenkin ympäristöystävällisestä autourheilusta oli tänään vastine mielipidekirjoituksissa Reijo Silmuvuori osaa selittää asiaa paremmin kuin minä. Hyvin kirjoitettu, en ymmärrä, että autourhilussa voisi olla koskaan kyse ympäristön suojelusta. Hyvä kuitenkin, että edes yrittävät asialle jotain tehdä.

Lopuksi HS sarjakuva kamuista:
Siinä kissa ja koira ihmettelevät, ettei matkalle lähtevällä linnolla ole laukkuja eikä mitään tavaraa. Lintu sanoo, etteivät he kanna mitään- ei tavaroita eikä huolia.
Kissa ja koira toteavat viimeiseeä ruudussa, että "ilmankos ne pystyvät lentmään"

Kirjanmerkkini on Timo Airaksisen Elmänhallinnan haaste- kirjan välissä, em. sopii siihen.

Ei kommentteja: